sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Ei mennyt niin kuin Strömsö:ssä

En ole edes jaksanut kirjoittaa blogiin remontin etenemisestä. Syy on siinä että juuri mikään ei ole mennyt niin kuin Strömsö:ssä. Projekti on seissyt useaan kertaan paikallaan kun milloin mikäkin asia "pissii kintuille"!
Alun rahapulmat oli suurin koitinkivi, onneksi ne saatiin hoidettua. Firma jonka valitsimme tekemään hommat lupasi että mm. sää ei tule vaikuttamaan työhön ollenkaan... Juu niin varmaan! Pahimpien myrskyjen ja sateiden aikana meillä oli pelkkä pressu kattona, sekin huonolaatuinen ja huonosti/väärin kiinnitetty. Joten ei tarvitse arvata että vettä tuli sisään vähän sieltä ja täältä, enemmän tai vähemmän. Remppareiskat ovat astuneet olkkarin katosta läpi kolmesti kun poistivat ullakon lattialaudat ennen aikojaan. Kysykää vain mikä ei mennyt pieleen!

Monen asian summana joudumme itse tekemään remontin loppuun. Firma on korjaillut virheitään  ja koittanut tehdä puuttuvat asiat loppuun mutta huolimattomuus ja valheet vain jatkuvat. Olemme nyt siinä pisteessä että remontista jäljellä oleva loppulasku jää maksamatta kaiken sen takia mikä on mennyt pieleen ja ottaen huomioon kaikki valheet joista ensimmäinen oli että missään vaiheessa meille ei kerrottu että firma käyttää vain aliurakoitsijoita. Nyt tarvitsee vain pitää huoli siitä että tämä järjestely sopii kaikille.

Jotta tämä ei olisi pelkkää valitusta niin laitan pari kuvaa vintiltä ennen remontin alkua. Talokauppaan kuului iso osa talossa ja piharakennuksissa olevia tavaroita. Ullakolta löytyi paljon aarteita sekä myyntikelpoista tavaraa jota itse emme ehkä halua pitää.

Ullakon länsipääty, jonne vanhempien makuuhuone, pieni wc ja vaatehuone tulevat.

Itäisen päädyn vasen puoli jonne tulee vierashuone. Etualalla näkyy rappusten kaidetta.

Saman itäsen puolen päädyn oikeanpuoleinen tila josta tulee yläkerran aula.

Ullakon keskellä ollut ikkunaton kesähuone. Tähän tilaan tulee keskelle käytävä ja molemmille puolille tulee poikien huoneet. Kattoon tehtiin kattolyhdyt huoneita varten.
Hiljaa hyvä tulee. Seuratkaa tilannetta, kirjoittelen sitä mukaan kun on mahdollista kirjoitella.