sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Villa Brantenin remontti jatkuu - The renovation of Villa Branten continues

Enpä ole vielä kovin paljon esitellyt remonttiamme. Nyt voisi kuitenkin olla hyvä hetki kurkistaa vintille. Paljon siellä on tapahtunut vaikka emme ole vielä läheskään valmiita, puolessa välissä korkeintaan.

Jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin, eli meillä oli kauan pelkkä pressu kattona. Monen mutkan jälkeen  saimme kuin saimmekin katon talomme suojaksi, siitä on kohta kulunut vuosi. Ensin tuli puolikas katto ja sitten vasta toinen puolikas (usean viikon välillä). Sitä ennen piti tietenkin saada uusi runko katolle ja rakentaa kattolyhdyt.

400mm kattotuolit ja uuden osan uusi kattopalkki

Kattolyhdyn runko

Rungon ja kattopeltien jälkeen ollaan saatu pärjätä omin avuin. Tosin meillä on ollut miehen veli apuna tieto-taito muodossa. Hän on kauan ollut alalla mutta onnettomuus pakotti hänet muihin hommiin jokunen vuosi sitten. Joten varsinainen työn osuus on meidän harteilla. Olemme saaneet olla erittäin kiitollisia hänen antamastaan avusta. Avomiehestäni puhumattakaan, hän on tehnyt todella hyvää työtä, kun oma osuuteni ei ole ollut yhtä suuri.

Tässä on jo tuulensuojalevyt osittain asennettu kattoon.

Kattolyhty eristettynä ja höyrysulkupaperit asennettuna. Tämän teki vielä ne ns. ammattilaiset ja joutuivat tekemään tämän kahteen kertaan koska jättivät ensimmäisellä yrittämällä tuulensuojalevyt lyhdy katosta pois.

Keittiön katon yläpuolella oli n. 20 cm paksu kerros vanhaa eristettä, eli kaikenlaista maa-ainesta ym. Avokki ja isäpuoleni ahersivat koko juhannuksen sitä tyhjentäessään. 100 kpl jätesäkkiä (150-200 litraa) täyttyi ja heitettiin roskalavalle. Oli muuten pölyistä hommaa enkä ole niin likaisia miehiä ennen nähnytkään!!!

Tässä tuo eriste on poistettu ja imuroitu useaan kertaan. Lattia on korotettu ja höyrynsulkupaperi asetettu paikoilleen. Myöhemmin laitettu myös eristeet tuon paperin leveydeltä kylmätaskujen välttämiseksi. 

Tien puoleinen päätyseinä eristettiin uudestaan alakerran osalta.

Myös uudet tuulensuojalevyt laitettiin paikoilleen.

Above you can see pictures of the renovation. We are moving along slowly but still moving along and that's the most important thing.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti