Haluan näyttää teille vielä muutamia jouluisia kuvia.
Annoin lasten koristella kuusen tänä vuonna, aiemmin ovat vain saaneet auttaa. Ai että miksikö? No tuo kuusen koristelu on ollut minun juttuni lapsuudesta saakka ja olen vähän "pikkutarkka" yhdestä jos toisesta yksityiskohdasta. Mutta halusin kuitenkin antaa lasten tehdä sen tänä vuonna, otin esille vain sellaiset koristeet mitä halusin kuuseen tulevan ja lapset saivat sitten itse päättää mihin mikäkin tulee. Siitä tuli varsin nätti joulukuusi. Saavat varmasti tehdä tämän toistekin...
Jokunen yksityiskohta lähempään tarkasteluun.
(Edelleenkin ongelmia noiden kuvien suurentamisen ja kuvatekstin kanssa)
Tämä paperisuikalepallon tein erään Joululehden innoittamana. Täytyy tehdä niitä lisää...
Viimevuotinen joululahja, Partylite somiste.
Entä maailman ihanin avomies, mitäs hän minulle antoikaan? Hän on mitä mainioin mies kuuntelemaan ja muistamaan toiveeni. Hän on sisäistänyt makuni ja ilahduttaa minua mielellään. Tänä vuonna pukin kontista löytyi tämä ihana lyhty! Sen lisäksi mitä siellä nyt on sisällä, siellä oli myös namuja sekä muita koristeita.
Myös tämä iki-ihana sydän oli piilotettu lyhtyyn, yhdessä lahjakortin kanssa jolla pääsen ostoksille yhteen Porvoon Vanhan Kaupungin ihanimmista kaupoista, eli Destiny:n. Voi kiitos oma rakkaani!!!
******
Some details from our Christmas tree and the gift that I got from my love. It also included a gift card to one of my favorite stores on Old Town of Porvoo, to Destiny.
Hejssan sveissan!
VastaaPoista