torstai 27. joulukuuta 2012

JOULUKUUSI - CHRISTMAS TREE

Haluan näyttää teille vielä muutamia jouluisia kuvia.
Annoin lasten koristella kuusen tänä vuonna, aiemmin ovat vain saaneet auttaa. Ai että miksikö? No tuo kuusen koristelu on ollut minun juttuni lapsuudesta saakka ja olen vähän "pikkutarkka" yhdestä jos toisesta yksityiskohdasta. Mutta halusin kuitenkin antaa lasten tehdä sen tänä vuonna, otin esille vain sellaiset koristeet mitä halusin kuuseen tulevan ja lapset saivat sitten itse päättää mihin mikäkin tulee. Siitä tuli varsin nätti joulukuusi. Saavat varmasti tehdä tämän toistekin...
 
 
Jokunen yksityiskohta lähempään tarkasteluun.
(Edelleenkin ongelmia noiden kuvien suurentamisen ja kuvatekstin kanssa)
 





 
Tämä paperisuikalepallon tein erään Joululehden innoittamana. Täytyy tehdä niitä lisää...
 


 
Viimevuotinen joululahja, Partylite somiste.
 
 
Entä maailman ihanin avomies, mitäs hän minulle antoikaan? Hän on mitä mainioin mies kuuntelemaan ja muistamaan toiveeni. Hän on sisäistänyt makuni ja ilahduttaa minua mielellään. Tänä vuonna pukin kontista löytyi tämä ihana lyhty! Sen lisäksi mitä siellä nyt on sisällä, siellä oli myös namuja sekä muita koristeita.
 
 
Myös tämä iki-ihana sydän oli piilotettu lyhtyyn, yhdessä lahjakortin kanssa jolla pääsen ostoksille yhteen Porvoon Vanhan Kaupungin ihanimmista kaupoista, eli Destiny:n. Voi kiitos oma rakkaani!!!
 
 
******
Some details from our Christmas tree and the gift that I got from my love. It also included a gift card to one of my favorite stores on Old Town of Porvoo, to Destiny.


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

JOULUN TUNNELMAA 2012 - CHRISTMAS 2012

Tänä vuonna valitsin vähän perinteisemmän kattauksen, mikä on minulle epätavallinen valinta. Minulle on syntynyt tapa että en tee kahta samanlaista joulukattausta. Saattaa mennä vaikeaksi jossain vaiheessa. Saatan toki käyttää joitakin samoja elementtejä kuin ennen, esim liinat, mutta pöydässä on aina jotain erilaista. Tänä vuonna pääosaa näytteli punainen, valkoinen ja vihreä eli liinat, kukat ja kuusenhavut.
 

 
Havujen joukkoon asettelin tulppaaneja ja käpyjä.
 

 
Tein ensimmäistä kertaa osan joululaatikoista itse. Kyllä kannatti, koska laatikot saivat kovasti kehuja sekä nuorimmainen jopa söi lanttulaatikkoa tällä kertaa ja otti jopa lisää. (yllättäen tuo kuvien muokkaus lakkasi taas toimimasta, grrr)
 


 
Perinteeksi muodostunut joulutuliainen, isäni valitsema kukka-asetelma.
 

 


 
Kahvipöydän antimia.
 

 

Joulupäiväksi siivosin jo pois havut ja laitoin niissä olleet tulppaanit maljakoihin.


 

tiistai 11. joulukuuta 2012

REMONTIN AIKAINEN ASUMINEN - LIVING DURING RENOVATION

Kuten olette lukeneet niin me olemme asuneet Villa Brantenissa koko remontin/laajennuksen ajan. No alakerrassa ei ole remonttia menossa mutta tilanpuute on melkoinen vaikka neliöitä riittää. Syy on siinä että kuten aikaisemmasta esittelykierroksesta ehkä muistatte, huoneita alakerrassa on vain keittiö, olohuone ja pienen pieni makuhuone + kylppäri ja kuisti. No me olemme siis 4-henkinen perhe joka kasvaa joka toinen viikonloppu 5-henkiseksi + että säännöllisesti täällä on myös 1-3 lisävierasta joille on keksittävä joku kolo missä nukkua.
 
Tämä on johtanut siihen tilanteeseen että meillä on tavaraa tavaran päällä ja nukkumapaikkoja vakioasukkaille on joka huoneessa. Sisustaja minäni kärsii ja kärvistelee mutta niin me kyllä kaikki teemme. Odotamme suurella innolla että yläkerran makuhuoneet valmistuvat edes sen verran että sinne voisi edes joku muuttaa.
 
Tässä teille karmeaa katsottavaa! Pahoitteluni hämäristä kuvista, valaistus on heikko eikä illalla luonnonvalokaan auta enkä tykkää kuvata salamalla.
 
Yhdistelmä olohuone-makuhuone-vaatehuone

ja olohuone toiselta puolelta (sohva on toisella seinällä, sitä en kuvannut)
No nyt meni taas hermot... taas lakkasi tuo kuvan suurennus ja kuvatekstin lisäys toimimasta..... 


keittiö jossa kuvaushetkellä pojan sämpylän teko kesken

 
keittiön puuhella ja ympäristö, etualalla näkyy vanha radio/levysoitin kaappi

 
ruokailutila ja sen takana oleva nukkumatila

 
keittiö pienen makuhuoneen edestä, kasoittain tavaraa

 
edellisen kuvan vasemmalla puolella oleva vitriini, yksi harvoja suurinpiirtein järjestyksessä pysyviä kohtia tässä huushollissa
 
Eli tällainen sekametelisoppa meillä on remontin takia. Mutta kärsivällisyyttä kaikkille (minulle varsinkin), kyllä tilanne helpottuu yläkerran laajennuksen valmistuessa.
 
*****
 
A big mess in our house! Alot of stuff piled up on the other. People sleeping here and there... Patience everyone (especially me)! I'm the one who's in agany with this mess.
 

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

YLÄKERRAN ERISTÄMINEN ETENEE - UPSTAIRS INSULATION CONTINUES

Eristäminen jatkui kesän ja syksyn mittaan. Välillä oli pitempiäkin taukoja kun taas välillä huhkittiin paljonkin. Sellaista se kai on tämä remontoijan elämä.

Vahvistimme tietyiltä osin runkoa ja lattiaa ja saimme imuroida lattian useaan kertaan. On siinäkin homma, ei kuulu minun lempi puuhiini...


Tässä on tulos kun on otettu pois vanhat eristeet ja hiirien ulosteet *yäk* ja imuroitu. Myös lattiaa ja seinää vahvistettiin näiltä osin.
Tässä sama "huone" eristettynä, katon ylintä osaa lukuun ottamatta. Ihan vielä se ei ole kokonaan eristetty, seiniin tulee vielä 50mm lisää eristettä sekä höyrysulkupaperi.
Talon toisessa päädyssä poistimme vanhoja eristeitä ja laitoimme uudet tuulensuojalevyt sekä eristeet.


Osassa seiniä oli vanhaa 50mm kovaa eristettä jotka poistimme. Tuonne siis tulee makkarimme.
Nyt rupesi ottamaan päähän! Tuo kuvan muokkaus eli suurenna, keskitä, lisää kuvateksti toiminto lakkasia toimimasta. En voi ymmärtää miksi minulle aina tulee nämä omituiset häiriöt. Voi ärripurri!

No tässä seuraavassa kuvassa on aloitettu uusien tuulensuojalevyjen asennus.


Myöhemmin sama tila sai myös eristeet. Nämäkin seinät saavat vielä sen ekstra 50mm lisää eristettä.

 
*******
Here's some pictures of the renovation.
 

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Villa Brantenin remontti jatkuu - The renovation of Villa Branten continues

Enpä ole vielä kovin paljon esitellyt remonttiamme. Nyt voisi kuitenkin olla hyvä hetki kurkistaa vintille. Paljon siellä on tapahtunut vaikka emme ole vielä läheskään valmiita, puolessa välissä korkeintaan.

Jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin, eli meillä oli kauan pelkkä pressu kattona. Monen mutkan jälkeen  saimme kuin saimmekin katon talomme suojaksi, siitä on kohta kulunut vuosi. Ensin tuli puolikas katto ja sitten vasta toinen puolikas (usean viikon välillä). Sitä ennen piti tietenkin saada uusi runko katolle ja rakentaa kattolyhdyt.

400mm kattotuolit ja uuden osan uusi kattopalkki

Kattolyhdyn runko

Rungon ja kattopeltien jälkeen ollaan saatu pärjätä omin avuin. Tosin meillä on ollut miehen veli apuna tieto-taito muodossa. Hän on kauan ollut alalla mutta onnettomuus pakotti hänet muihin hommiin jokunen vuosi sitten. Joten varsinainen työn osuus on meidän harteilla. Olemme saaneet olla erittäin kiitollisia hänen antamastaan avusta. Avomiehestäni puhumattakaan, hän on tehnyt todella hyvää työtä, kun oma osuuteni ei ole ollut yhtä suuri.

Tässä on jo tuulensuojalevyt osittain asennettu kattoon.

Kattolyhty eristettynä ja höyrysulkupaperit asennettuna. Tämän teki vielä ne ns. ammattilaiset ja joutuivat tekemään tämän kahteen kertaan koska jättivät ensimmäisellä yrittämällä tuulensuojalevyt lyhdy katosta pois.

Keittiön katon yläpuolella oli n. 20 cm paksu kerros vanhaa eristettä, eli kaikenlaista maa-ainesta ym. Avokki ja isäpuoleni ahersivat koko juhannuksen sitä tyhjentäessään. 100 kpl jätesäkkiä (150-200 litraa) täyttyi ja heitettiin roskalavalle. Oli muuten pölyistä hommaa enkä ole niin likaisia miehiä ennen nähnytkään!!!

Tässä tuo eriste on poistettu ja imuroitu useaan kertaan. Lattia on korotettu ja höyrynsulkupaperi asetettu paikoilleen. Myöhemmin laitettu myös eristeet tuon paperin leveydeltä kylmätaskujen välttämiseksi. 

Tien puoleinen päätyseinä eristettiin uudestaan alakerran osalta.

Myös uudet tuulensuojalevyt laitettiin paikoilleen.

Above you can see pictures of the renovation. We are moving along slowly but still moving along and that's the most important thing.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

PUUTARHAN KAUNOTTARET - BEAUTIES OF THE GARDEN

Olen kesän aikan saanut tutustua puutarhassamme oleviin kasveihin. Jotkin niistä ovat minulle tuttuja ennestään mutta moni niistä on vielä hakusessa. Haluaisin laittaa tänne blogiin sivun/osion jossa olisi kuvat puutarhani kasveista ja tietenkin myös nimet ja ehkä muuta tietoa, esim jotain hoitoon liittyvää.

Tässä tujaus kesän kukkaloistoa!

Todella suuria pionin kukkia, vaaleanpunaisia ja valkoisia...

sekä nuo tummemmat punaiset

Hehkuvaa oranssia...

En tiedä varmasti onko tämä varjolilja vai keisarinlilja
Tämä hento kaunotar on vielä tuntematon

Tästä en mene takuuseen, voiko se olla palava rakkaus vai mikä?


Tämä on kai ainakin varjolilja, kuva on vähän epätarkka.
Tämä ruusu taitaa olla jokin pieni sitkeä äitienpäiväruusu joka on selvinnyt talvesta
Tämä ihana hentoinen kasvaa juhannusruusun juurella mutta sitä näkyy myös tien varressa siellä täällä

Jälleen kerran oranssi lilja jonka nimeä en tiedä

Köynnösruusu

Jalokärhö, istutin tämän saunan seinustalle mutta paikka ei taida olla ihan paras mahdollinen koska aurinko paistaa vain hetken aamupäivällä siihen...
Tämä pitkänhuiskea kukka kasvaa grillikatoksen vieressä, nimeä en tiedä


Ostin särkyneen sydämen

Tämänkin ostin mutta nyt en muista minkä niminen se on :)

Tämänkin ostin, taisi olla salvia
Ja vielä yksi puhtaan oranssi lilja, tämä taitaakin olla suosikki liljani kunnes saa valkoisia liljoja...

Köynnöskrassi, siemenistä idätetty