tiistai 8. toukokuuta 2012

Jatketaanpa esittelykierrosta...

Mihin jäimmekään viimeksi?
Villa Brantenin vanhan osan kävimme läpi viimeksi joten nyt olisi vuorossa uusi osa.

Astu pariovista sisään olohuoneeseen jossa huonekorkeus on muita huoneita korkeampi. Olkkarista löytyy pieni takka, harmi ettei ole varaava.


Sekä pieni vilkaisu vasemmalle seinustalle. Katossa roikkuu vanha antiikkinen kattokruunu jonka ostimme edelliseltä omistajalta. Tuolla seinällä näkyvä vanha valokuva taitaa olla Emilia Forström, Brantenin ensimmäinen emäntä. Kovin on tuima ilme rouvalla. Ihana mies ei halua tuota tätiä seinälle, on kuulemma niin kylmä katse...


Kun katsomme takaisin keittiötä päin, näemme jälleen nuo vanhat pariovet. Niiden molemmin puolin on nähtävästi edelliset omistajat teetättäneet kirjahyllyt. Olivat muuten täynnä kirjoja. Vanhin kirja taisi olla vuodelta 1845 (vai oliko se 1745, nyt en pääse tarkistamaan), Martin Lutherin kirja. Valitettavasti kirjan kannet ovat kadonneet aikojen saatossa. Myös vintillä oli runsaasti kirjoja eli luettavaa mulla kyllä riittää moneksi vuodeksi eteenpäin. Onneksi tykkään lukemisesta!


Pariovilta kun katsotaan oikealle, siirrytään pieneen käytävään joka johtaa kylppäriin ja lasikuistille.


Kurkkaa kuistille! Paljon ikkunoita, ihana kesähuone... sitten joskus...


Tuolit ja vasemmalla puolella oleva "palahyllykkö" kuului kauppaan, antiikkisen lipaston ostimme edellisiltä omistajilta.


Toisesta suunnasta katsottuna. Verhon takana olevasta ovesta pääsee pihalle kirmaamaan :) Tällä hetkellä tuo kuisti on lattiasta kattoon täynnä tavaraa, vain kapea käytävä päästä päähän.


Kylppäri tarvitsee remontin, heti kun siihen löytyy aikaa ja rahaa. Onneksi siellä on tuo suihkukaappi ettei tarvitse kovasti huolehtia mahdollisia vahinkoja. Harkinnassa muuttaa tuo sauna kodinhoitohuoneeksi kun meillä kuitenkin on tuo ulkosauna jota ollaan käytetty melkein joka viikko kelistä riippumatta. Nyt tuo sisäsaunakin on täynnä lattiasta kattoon...


Oikealla on Ikean tuommoinen allasjuttu. Ikkunasta näkymä lasikuistille...


Oven ja piipun väliin on ahdettu hylly esim. pyyhkeille. Tätä kylppäriremonttia en ole kyllä kovin paljon vielä suunnitellut. On ihan riittävästi miettimistä yläkerran kanssa.







sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Punainen tupa ja perunamaa

Monen unelma on punainen tupa ja perunamaa. Meillä on nyt se punainen tupa ja perunamaa piti saada aikaiseksi viikonlopun aikana... No saatin me pieni perunamaa aikaiseksi, enemmänkin olisi voinut olla jos myös ihana mies olisi ollut koko viikonlopun pelissä mukana.

Unohdin tietenkin ottaa ennen kuvan mutta minäpä kerron mikä oli lähtötilanne. Paikalla on selvästikin jossain vaiheessa ollut perunamaa koska pinta on epätasainen kuin pelto. No tuo aikaisempi perunamaa ei kyllä ole nähnyt kuokkaa piiiiitkäään aikaan! Koska suurin osa "nurmikosta" oli sammalta. Eikä siinä kaikki, jonkinlainen pensas on kai koittanut voittaa alaa jossain vaiheessa koska järkyttävä määrä paksuja juuria oli vastassa kun rupesin sitä kaivelemaan.

Sammalen rapsimisen, maan irrottamisen, monen kiven, juurenpätkän ja tuskaisan tunnin jälkeen tuloksena oli pari rivillistä pottuja...! Ajattele, pari reilun 2m riviä!!!! Enpä olisi uskonut että niin vähän saa aikaiseksi...


Oli kuitenkin pakko laittaa perunat tuohon pieneen länttiin jotta saataisi toivottavasti juhannukseksi uusia pottuja. Loput tästä hommasta tehdään pikku hiljaa. Tuo pintakerros on 10cm paksua ruohoa ym, sen alla vielä ne hiivatin juuret.

**************

Kertokaapas mikä sipulikukka tämä on? Uskomattoman kaunis taivaansininen väri!!!


Entäs mikä tämä mahtaa olla?


Täällä on näkynyt kovin vähän valkovuokkoja mutta tänään huomasin omalla pihalla useitakin valkovuokkoja.


Saunan edustalla vuorenkilpikin on innostunut tekemään nuppuja joten kohta saamme nauttia niiden kukinnasta.



Skilla on vallannut etupihan nurmikosta ison osan. Ihana mies sanoo että piha on täynnä smurffeja :)



Porsliinihyasintti on täydessä kukassa. On se kyllä nätti kukkanen!!!



Syreenin alla olevassa sipulipenkissä kukkii muutama keltavalkoinen narsissi, voisikohan tuo olla "bravour"...


Keltaiset narsissit ovat nupussa. Tekisi kovasti mieli ottaa noita kukkaan puhjenneita sisälle maljakkoon, mutta kun en millään raaski. Tiedän, ihan tyhmää...


Tämä esikko (mikä lie lajike) puhkeaa kohta kukkaan. Tuo on todella pienikasvuinen.




perjantai 4. toukokuuta 2012

Kurkista Villa Brantenin sisään

Aiemmin kurkistimme Villa Brantenin ullakolle jonne tulevaisuudessa (toivottavasti kuitenkin jo tämän vuoden aikana) tulee meidän kaikkien makuhuoneet. Kurkistakaa tällä kertaa alakertaan sellaisena kuin se oli juuri ennen muuttoa. Nurkissa oli joitain huonekaluja jotka edelliset omistajat jättivät sekä joitain jotka ostimme heiltä.

Astu sisään, edessä näet yläkertaan johtavat portaat.


Oven vasemmalla puolella (pahoittelen tuota muuttolaatikoiden määrää) on kaunis iso valkokehyksinen peili jonka edelliset jättivät jälkeensä.


Oikealla puolella taas on kaappi jonka ovet on päällystetty tapetilla, lisäsin niihin myöhemmin nupit jotta ovet olisi helpompi avata. Myös kuvissa näkyvä naulakko on edellisten omistajien peruja.


Eteisestä pääsee suureen keittiöön. Keittiö oli tärkeä syy siihen miksi rakastuin tähän taloon. Keittiönoven oikealla puolen on vanha hella (valitettavasti näyttää siltä että leipäuuni ei vedä nuohouksesta huolimatta). Mukava yksityiskohta on tuo osa hirsiseinästä  joka on jätetty näkyviin. Siihen on kiinnitetty koukkuja esim kuparipannuja varten (yhden olivat jopa jättäneet jälkeensä).


Tässä onkin näkymä oven vasemmalla puolen. Kaapisto on IKEAsta. Kaapistoja ei ole paljon, eli tällaiselle hamsterille kuin minä niin se on pienoinen ongelma joka pitää ratkaista. Hankin jo ennen muuttoa pari vitriiniä Huuto.net:stä. Saa nähdä minne ne lopulta päätyvät.


Alla vielä kuva seinustan toisesta päästä. Tuossa jääkaapin vieressä näkyvä palkki on myös jätetty entiselleen, siinä on palasia vanhasta vihreäkuvioisesta tapetista. Tämä on hauska yksityiskohta.


Edellisen kuvan oikealla näkyvästä pariovesta oikealle näkymä on tämä. Taulut ja sohva ovat taas talon mukana tulleita tavaroita. Sohva ei ole "hienoimmasta" päästä mutta olin siitä aivan onnessani :) Näyttää siltä että tuo selkänoja on jossain myöhemmässä vaiheessa sahattu tuohon muotoon, koska selkänojassa olevat pyöreät kukkamaiset kuviot ovat jäävät juuri tuohon reunaan. Sen lisäksi niistä on enää puolikkaat jäljellä.

Tuossa vasemmanpuoleisessa taulussa on kuva talosta lähes alkuperäisessä muodossaan. Mökki rakennettiin vuonna 1906. Kirjastossa tutkin kylän historiaa ja sieltä selvisi että alkuperäistä mökkiä laajennettiin jossain vaiheessa (vuotta ei tunneta) eteisellä ja pienellä huoneella joka alunalkaen oli varastotila. Eli taulun kuva on siltä ajalta.


Jos istuisit sohvalla, näkisit tämän osan keittiöstä. Tämä osa on alun alkaen ollut alkuperäisen mökin kammari, siksi keittiöstä löytyy myös tuo pönttöuuni. Vitriini monine astioineen ja kukkapylväät kuuluivat ilokseni myös kauppaan.


Yllä näkyvästä oviaukosta pääsee alakerran pieneen makuhuoneeseen. Poikani ovat saaneet asua tässä pienessä huoneessa tämän ajan. Siellä ei paljon muuta mahdu kuin nukkumaan.


Huoneessa on peräti kaksi ikkunaa, mikä on aika jännä juttu kun huone on niin pieni. Tästä huoneesta tulee aikanaan minun kauan odottama askarteluhuone!!!!!


Tässä nurkassa on pieni komero joka on sijoitettu eteisen portaiden alle.


Vieläkö jaksatte katsoa loput talosta?
Pidetään kuitenkin tässä kohtaa tauko ja tutustutaan talon uudempaan osaan seuraavalla kerralla. Siihen asti, näkemiin :)



torstai 3. toukokuuta 2012

Omenapuu ja kukkapenkkien asukkaita

Plantagenissa oli kanta-asiakas tarjouksena muutama omenapuu joten mukaan tarttui yksi Punakaneli joka pääsi samantien maahan. Iki-ihana mies kaivoi urheasti kuopan sille. Maa oli todella kivinen joten kyllä siinä työtä sai tehdä. Sekoitin kuopasta kaivettua hiekkaista maata, kompostia sekä puutarhamultaa keskenään. Toivottavasti ei tullut liian vahvaa maata... Paikka on kuitenkin aurinkoinen ja maa on läpäisevää ja paikka on lievästi viettävä. Juurelle kunnon kerros oksasilppurin tuotosta, eli tällä kertaa juhannusruusun oksasilppua.


Tien vieressä olevan "kivimuurin" vierustalla näyttää olevan jonkinlainen sipulipenkki tai mikä lie valloitus.


Pieni nippu krookuksia löytyi tästä...


Suurin valloittaja  on kuitenkin ollut porsliinihyasintti


Nuppuvaiheessa pohdin ja etsin netistä että mikä ihme tämä on. Jossain vaiheessa esiin tupsahti esiin Villihyasintti. Vasta kun kukat aukesivat ja satuin jostain blogista (muisti taas pettää) bongasin samanlaisia. Kumpi sitten on oikein, sitä minä en tiedä mutta sanotaan nyt että tuo on Porsliinihyasintti.


Keittiön ikkunan edustalta on noussut myös pieni joukko sipulikukkia. Tässä sininen helmililja vai onko oikea nimi sittenkin helmihyasintti...


Tässä narsissi on avautumaisillaan. Mikähän lajike mahtaa olla kyseessä?


Kyllä tuo on kaunis täydessä kukassa!!!


Olisko tämä sitten valkoinen helmililja/-hyasintti?


Edellisen postauksen kukkapenkistä löytyi myös tämä yksilö. Kukka muistuttaa kovasti skillaa. Voiko tämä vain olla valkoinen lajike vai onko kyseessä ihan joku muu?


Näitä pienokaisia on pitkin poikin pihaa ja penkkejä. Olisko tämä jokin esikko esim. kevätesikko? Tietääkö kukaan...

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Villa Branten - piha täynnä yllätyksiä

Voi itku että tämä uusi blogger on "kenkku", vaikka ei tuo vanhakaan helppo ollut ainakaan tällaiselle blogger aloittelijalle. Kuvat siirtyy toooosi hitaasti...

Ei sekään ole ollut ainut ongelma vaan jostain syystä en ole pyhien aikana päässyt nettiin vaikka mokkula on ilmoittanut että yhteys on luotu. Mene ja tiedä, mutta nyt vihdoin ja viimein pääsen laittamaan kuvia blogiin joita olen tässä jo joitakin viikkoja napsinut pihasta.

Mutta itse asiaan!
Jo ennen pääsiäistä istutin mininarsisseja, helmililjoja ja esikoita ruukkuihin ja laitoin ne lämpiminä päivinä portaille.


Harmikseni huomasin äsken että en ole ottanut ainuttakaan kuvaa näistä kun ne kukkivat parhaimmillaan :(   Tai no kyllä mä pääsiäisenä otin mutta kännykällä...


Kun lumet vihdoin lähtivät alkoi myös kova kuhina siellä täällä puutarhassa. Joka päivä kuljeksin tutkimassa mitä uutta pöheiköstä on putkahtanut esille. Pihallamme on muutama varsinainen kukkapenkki, enemmän tai vähemmän rikkaruohojen valtaamia. Mulla on kova hinku päästä kitkemään rikkaruohoja mutta kovin varovaisesti ja harkiten olen aloittanut etten kauheasti nyhdä pois oikeita hienoja kasveja. Mutta en millään malta antaa penkkien rehottaa ensimmäistä kesää.

Kevään ensimmäisiä kukkijoita olivat lumikello ja sinivuokko.





Tässä "saunapenkki" (nimi tulee siitä että se on saunan edustalla) joka on penkeistä ehkä hoidetuin. Tältä se näytti lumen sulattua. Pieniä elonmerkkejäkin oli havaittavissa.


Sitten oli pakko siivota penkki, samalla vähän leikkasin tuota vanhaa mustaviinimarjapensasta (luulisin). Pari päivän päästä elonmerkit olivat jo selvempiä.


Penkistä löytyi yhtä jos toista, tuttua ja tuntematonta.
Pionit, skillat, joitain sipuleita joista en vielä ole ihan varma sekä muutamia kasveja joita en tunnista.
Tässä kohtaa jos joku jonkun noista tuntemattomista tunnistaa niin kertokaa ihmeessä!

Eli tämä on pioni


Tämä karvaisilla lehdillä varustettu yksilä on minulle tuntematon


Skillat kasvavat kilpaa ja valtaavat koko pihan


Nyt on pääsyt tämän yksilön nimi unohtumaan... olikohan maksa...jotakin


Tämä kovaa vauhtia kasvava kasvi on todella tuntematon minulle


Opin tänään että tämä taitaa olla varjolilja


Hittolainen, olenhan minä tämän ennenkin tiennyt... ei vaan muistu mieleen


Tässä oli ensimmäinen satsi. Nyt kello lähentelee uhkaavasti puolta yötä ja huomenna pitäisi jaksaa töihinkin, niin kaipa minun on annettava periksi ja jatkettava joku toinen päivä tätä kasvien ihmettelemistä.